CMO

Mulla on joskus ollut  pariisilaisessa kahvilassa tällainen samanlainen tunne,
samanlainen kuin nyt istuessani aamutuimaan töissä selkä jumiutuneena valmiina
päästämään itseni kahvikuppini valtaan. Ihan sama tunne, täysin eri ympäristö ja olosuhteet.
Haluan vain kirjoittaa kauniita tarinoita mutten oikein päästä itseäni elämän kirjoituskoneen ääreen.

Illalla elän purjehdusunelmaa Helsingin edustalla, pakataan eväskori ja
pukeudutaan raitavaatteisiin. Astelen ensimmäistä kertaa purjehtimaan ja päivän
tuulisuus vähän jännittää, pieni pelkuri kun olen. oikeastaan tulen kellumaan
tällä viikolla aika paljon, viikonlopun mökkikellunta tarjoilee 48 tuntia
kumiveneessä makoilua.
aikamoista kokemisen aikaa tämä heinäkuinen oleminen.

On jännä kun tajuaa millaisista leffoista tykkää;
ällöistä ja omituisista. Eilen orionissa esitetty Existenz kolahti,
johtunee lapsuuden tavasta katsoa Cronenbergin Kärpästä.
Löytääköhän sitä osan minuuttaan lapsuudessa katsottujen elokuvien kautta?

Kotona on lähiaikoina tuoksunut ystävän minttuinen kosteusvoide ja ollaan nautittu
aamupalan jakamisen tuomasta ilosta. Jutellaan kuinka tunnistamme itsemme
kaikista kirjoista, kaikkien kirjailijoiden kuiskauksista, ihmisyys on niin tylsyneen universaalia.
se ajaa yksilön makoilemaan kuumalle vintille,
jossa vain auringonsäteet lävistävät pölyistä ilmaa.

Kyselin hirveästi vastauksia ja ratkaisuja viime viikolla,
mutta tällä viikolla tajusin kysyä onko näitä ratkaisuja edes olemassa,
kun absoluuttinen totuus riippuu hermoheikon ihmisen mielentiloista ja
ennustamattomista ulkoisista olosuhteista.


kohta
pitäisi
päättää
näyttelyn
kokoonpano,
hui.

A tai B

"Hän istuu kämmenen pohjalle ja miettii, mitä sormea hänen olisi seurattava, mitä sulkaa kuljettava" - Vassilis Vassilikos

voisitteko vastata A tai B niin ei tarvis ite päättää

oltiin tähtialuksen asukkaita,

odottamassa maailmanloppua tai

ehkä jotakin kaunista loppua.

seisottiin ehdottomasti rinnakkain, ei vastakkain.

tuijotettiin kaukaisuuteen ja välillä epähuomiossa muistettiin että joku hengittää vieressä.

newsflash

Vietän ensi syksyn Unkarin Pécsissä, ajatus iski päin kasvoja vasta vastaanotettuani viimeisen vahvistuskirjeen Pécsin yliopistolta. Kohta kävelen ensimmäisenä päivänä yksin Pécsin katuja ja mietin seuraavaa puolta vuotta. Sen ajan tulen kutsumaan sitä kodiksi. Onneksi kotiudun helposti, mutta ajatus on silti kutkuttavan jännittävä. Tällä hetkellä mielikuvani Pécsin keskiaikaisesta arkkitehtuurista, lukuisista jazz-baareista, kuutamon valaisemista kävelyistä halki kaupungin ja yliopiston innostavista psykologian luennoista on valtava naiivi marmeladiunelma-kupla. Vaikka tiedostan täysin epärealistiset kuvani, aion puhkaista tuon kuplan vasta perille saavuttuani.

Pécs on noin Turun kokoinen, hauskaakin kokeilla asua Helsinkiä pienemmässä kaupungissa. Vai onko Turku kylä? hahaa


lisäilin muuten kuvia vuoden 2013 kuviin, elämmehän sitä vuotta kuomat.

Elokuvan viimeinen kohtaus purkissa.

tähän väliin kuunnelkaa

JEANNE MAS- TOUTE PREMIERE FOIS

huomenna vien diafilmin kehitettäväksi ja saa taas nähdä mitä yllättävää sieltä tällä kertaa paljastuu.

Toivon että olet muistanut hemmotella itseäsi ja käydä baarissa jossa on kaupungin tylyin henkilökunta. Vain tympääntyneet baarimikot saavat meidät tuntemaan että elämme oikeasti. Pääsemme kosketuksiin tämän elämän kanssa. Heidän tylyytensä paljastaa meille kuinka lämmin oma sisustamme onkaan.

kedves

arvatkaa mikä biisi

Should I tell her or should I keep cool?
And if I tried I know she'll say I lied
Mind your own business, don't hurt her, you fool

Silence is golden
But my eyes' still see
Silence is golden, golden

But my eyes' still see

But my eyes' still see

Mitä täällä tapahtuu?

Ateneum ja Magnus Enckelin "pää", jos joku varastaisi sen mulle tulisin hyvin onnelliseksi taulun omistajaksi. Jotku ihmiset rakastaa liikaa mysteereitä ja opettelevat samaan aikaan kestämään epävarmuutta, tajuamatta että kyse on samasta asiasta. Kamera on pysynyt piilossa. Karkaan syksyllä Unkariin Pécsiin enkä ole oikein sisäistänyt vielä koko asiaa. Onneksi on paljon maanisia ystäviä joiden kanssa voi juosta kukkulan takaisille poluille.

intia muistelo

Pysähdyttiin aikoinaan Aasian matkalla Nepalin ja Intian rajamaastoissa sijaitsevalla bensa-asemalla. Oli kaunis, helteinen, kuuma ilta ja maistelimme chaita jo tottunein kulauksin. Aurinko laski kauniisti ja otin seuraavan kuvan kauniista peltomaisemasta;

Huomasin vasta Suomessa kuvanneeni pissaavaa miestä.

Psy.Sis.

 

tän duon teoksia syksyllä:

http://www.porvoonkadunbaari.fi/index.php?page=art-exhibitions

lisää lisää lisää

lisäsin vihdoin Karhusaaren hylyltä otettuja kuvat!
En oo kyllä hetkeen ollut yhtä antoisassa kuvausympäristössä.

Ai mitä mulle kuuluu?
sunnuntai on mennyt mukavissa merkeissä Kallio-liikkeen kellohallin kirpparilla,
paljon tuttuja liikkeellä ja takatalvesta huolimatta ostin läjän kesävaatteita.
semmatyökin melkein valmiina.
liikaa kahvia.
ja liikaa Of monsters and meniä.

.....

Tuuli kuvasi.


Tää kuva kertoo fiiliksestä mun proseminaari- työstä. EI JAKSA. Ties monetta päivää istun iltaa kirjastossa, katse harhaillen kykenemättä keskittymään. Eikä kyse edes ole mistään ylitsepääsemättömästä työstä, kirjoittais vaan kymmennen sivua ja lueskelis artikkeleita. Mut ei, äskenkin aloin huomaamattani opetella photoshopin käyttöä ja tutkiskella netistä jotain kultakalojen sukupuita.

fuuuuck

note to yourself: älä pakkaa mukia kirjekuoreen.

i love you hans zimmer

oksettavan onnellista

Muutos tapahtui eilisen yölenkin aikana. 

Spurttailin intervalleja Eläintarhan huviloiden liepeillä ja mieleni alkoi taas täyttyä hyvistä ajatuksista. 

Hyvistä ajatuksista ihmisiä, elämää ja erityisesti Töölönlahtea kohtaan. 

SE ON NIIN KAUNIS ÖISIN. Tuli jotenkin maaginen olotila. 

Sama olo jatkui aamulla, heräsin auringon paisteeseen ja tallustelin hymysuin juttelemaan Alppilan BaariBaarin omistajan kanssa mahdollisesta näyttelyajasta. Kävikin ilmi että heille sopisi mainiosti jos ripustaisimme teoksemme seinille jo ensi Marraskuussa. 

Syksyllä siis siskon kanssa valokuvia ja tauluja sisältävä yhteisnäyttely, 

pitkäaikainen unelmamme toteutuu oikeasti! 

Seuraavaksi jatkoin matkaa Sipoossa sijaitsevalle hylylle, jossa valokuvailimme Tuulin kanssa parisen tuntia ihan flow-tilassa. Oli kevään kaunein päivä ja hylystä löytyi vanhoja hylättyjä aarteita ja salaisia kellaritiloja. Lankkuun lyöty kirves tosin loi kuvauksiimme aavemaista tunnelmaa ja kuvittelimmekin muutaman kerran lankkujen narahduksien tulevan murhaajan askelista. Onneksi meitä ei murhattu ja onneksi emme kuvanneet omatekoista kauhuleffaa. 

Illalla vielä Tiina tuli kyläilemään tuoden tullessaan cupcakeseja ja kuulumisia.

No, oli hyvä päivä siis.
En vaihtaisi sekuntiakaan. (paitsi sen kun kasvoni saivat liikaa aurinkoa ja muuttuivat tulipunaisiksi)

" I saw Bunny put the book back on the shelf, She says maybe it's time you take a look at yourself "

Muokkailin muuten kuvat vuosittain yläpalkkiin, on vähän jäsennellymmin nyt.
Oon koittanu vähän jäsennellä mun elämääkin mut se ei oikein ota onnistuakseen, hehe.

sunnuntaina ulkomaailma pelottaa.

lalalaa

Ohjeita työhaastatteluun;

-ota selvää työtehtävästä mihin olet hakemassa, älä sekoita sitä kokonaan toiseen työtehtävään

-älä hae työtä, joka kestää elokuun loppuun asti, jos aiot viettää koko elokuun Espanjassa

-parantele itsesi mahdollisesta leikkauksesta, älä mene haastatteluun jos poskesi on turvonnut ja liikkumaton, näyttäen siltä että vain toinen puoli kasvoistasi kykenee hymyilemään

-älä kompastu.


Kaikki edelliset ohjeet rikottu tämänpäiväisessä työhaastattelussa. En ymmärrä miten onnistuin.

vou

Vou, join tänään mansikan,sampanjan ja auringonkukan makuista teetä. Nyt kun asun yksin, tulen raportoimaan tänne entistä turhempia asioita, entistä enemmän.

On muuten kiva yksiö,
kotikatu muistuttaa Porvoota ja se ui auringonpaisteessa koko päivän. Talo on vanha ja tuulisena päivänä voi kuulla tuulen kiertävän talon ilmastointikanavissa. Lautalattiat natisee ja saan rauhassa kuunnella samaa kappaletta koko päivän.

Olen saanut palan valkoista huvilaani.

"..we mean nothing to history,
well thank god.."

First Aid Kit tiivistää hyvin.

omakuva

blogilla tuhat klikkausta, lentosuukkoja!

take all your memories Put them in your bag 'cause you need to run away the dance is not over.

Matkustettiin Janikan kanssa tervehtimään Tiinaa Leicesteriin. Ulkoiset olosuhteet koettelivat (lento myöhässä, ylimääräinen yö Birminghamissa, junat peruttu, yö miltei kokonaan suljetulla lentokentällä spugeaulassa) reissulaisia, mutta kaikesta selvittiin huumorillla ja oli rentouttavin viikonloppu aikoihin. Tosin huumoria ei varmasti riittänyt kanssamatkustajille lentokoneessa kun meille jaettiin kahdesti pokaalit ärsyttävimmästä lentokäyttäytymisestä.. Kuvailisin tilannetta sanoilla "hysteria" ja "univelka".

Vierasta kaupunkia katsoo aina niin erilaisin katsein, ottaa erilaisen otteen elämään. On aikaa vaellella kaduilla ja ihastella arkkitehtuuria ärsyttävyyteen asti. Valokuvailla ystäviä ja söpöä Englantilaista pikkukaupunkia. Lounastaa pubeissa ilman kiirettä ja tanssia yliopiston klubilla viisi tuntia putkeen. Oh how fun we had!

Asuttiin kampusalueella, kaikki oli tiilistä.

Taustalla ristiinnaulittuja puita, Tiina on shokissa.

lumipyry

Toivottavasti lentokoneet eivät tipu helpommin lumipyryssä.

Muumeissa lumipyry oli merkki keväästä, olisikohan kevät siis matkalla tänne?

Koitin piirtää lumipyryä, se ei oikein pysynyt paikoillaan...

Leicesterissä ei ole ollenkaan lunta,

matkaan siis sinne !

DocPoint

Kiitos DocPoint festarin ja Stan Brakhagen, näin tänään synnytysvideon valkokankaalla.
Viisaudenhampaan seurauksena poski on niin turvonnut etten saa hampaita yhteen.

Mukavaa perjantai-iltaa,
onneksi tuleva reissu Leicesteriin hymyilyttää.

musteinspiraatiota

kuva googlesta.

Aivan upea tatska,

jotain vastaavaa mulle joskus!

Sain tänään kummallisen pakkomielteen päästä kävelemään Kiinan muurille, mieluiten jo huomenna.

Kello on muuten kuusi aamulla, heräsin pari tuntia sitten pirteänä aamuyön maniaan. Aina yhtä mukavaa valvoa aamuyöllä.. 

no, voi haaveilla Kiinan muurista.

Vuonna 2013 aion jaaritella, paljon.

Olen tänään töissä viimeistä päivää pitkiin aikoihin.
Olotila on vapauden ja kolmen tunnin yöunien aiheuttaman sekavuuden välimaastossa,
hyvältä tuntuu kuitenkin.
Keväällä on aikaa olla täyspäiväinen opiskelija, kirjoittaa liikaa ja ahdistua rahattomuudesta,
mutta keskittyä pitkästä aikaa täysillä niihin asioihin mitkä oikeasti kiinnostavat. Seminaarista seminaariin ja sitä rataa, pakko tykätä.

Tänään on myös vuoden 2012 viimeinen päivä.
En todellakaan jaksa summata kuluneen vuoden tapahtumia,
tuntuma on kuitenkin että liikaa tapahtui ja vuodelta 2013 odotan rauhallisempia aikoja,
sellaisia että saisi pysähdyttyä hetkeksi. Syksyllä ei ole ollut tylsää eikä tasaista,
mutta joskus liikaa on liikaa.

Ajatus alkavasta uudestavuodesta on puhdistava ja täynnä toivoa,
olen pohjustanut ajatusta ostamalla uuden kalenterin johon kirjailin
siistillä käsialalla tiedossa olevia tapahtumia ja suunnitelmia.
Suunnitelmien muodossa kaikki on vielä niin täydellisen selkeää,
ei ole tapahtunut kaiken sekoittavia muuttuvia tekijöitä tai viime hetken peruutuksia.
Suunnitelmien perusteella vuodesta 2013 tulee elämäni paras,
tällä hetkellä elän siinä illuusiossa mielelläni.

Vuoden viimeinen päivä ja pönötän aamuseitsemältä toppatakki päällä kuumassa junassa,
sellaista se todellisuus usein on.
Onneksi mukana on hyvä kirja,
sitä luen ja tuijottelen silmät väsyneinä muita työzombeja.
Illalla voi väsyttää niin paljon, että nukahdan valettu tinamöykky
kädessäni kaverin sohvalle, mutta se ei haittaa. Maittava uni olisi vain
lupaava alku vuodelle 2013,
toivon tulevalta vuodelta paljon täysiä yöunia.

Ja mites ne uudenvuodenlupaukset,
ei jaksa.

Jens Lekman !

pieni keveyden tunne

Koin tänään pienen keveyden tunteen kun sain purettua elämän mysteeriä ja itseäni keskustelemalla. Tämän tunteen innostamana voisin olla tänään kevytmielisesti liikkeellä. Liikkua kevyin askelin pikkujouluista toisiin ja katsella rauhallisen iloisena ympärillä olevia ihmisiä. Jos ei vaikka huolehtisi onko punaviinistä jäänyt hampaisiin punerrusta tai onko ollut liian monta tuntia valveilla. En myöskään välittäisi katsella jatkuvasti kelloa tai pohtia sanoinko jotakin tyhmänkuuloista. Aion myös räkänauraa (voi luonnistua kirjaimellisesti, on nuha) erittäin kovaäänisesti.

Sovitaanko ettei tänään stressata?

dirt

Minusta oikeassa elämässä on paljon likaa.
Suomen elämä on lakannut olemasta oikeata,
täällä on niin siistiä.
Purkat rapsutetaan kadusta ja
rikotut lasit korjataan viidentoistaminuutin viiveellä.
oikea elämä on Intiassa,
lehmä mutustaa sanomalehteä
kadulla makaa ruumis
ja nurkan takana on läjä rojua.
Oikea elämä tulee löytää vanhan sanomalehden alta,
avokadon kuoreen kääriytyneenä.

Jos kaikki siistitään heti, mitä jää nähtäväksi?

MUN VAUVA PÄÄS VIHDOIN LÄÄKÄRIIN! (kamera, korjaajalle)
IHANAA VOIN KUVATA ENS VIIKOLLA WÄÄGÄÄGÄG

muutosloukku

Oon huomannut että kun elämässä tapahtuu samaan aikaan paljon suuria muutoksia, haluttuja ja ei-haluttuja, alkaa takertua ja nostalgisoida omituisia asioita 'vanhassa' elämässään. Yhtäkkiä se inhottava aamuinen kolkko juna-asema on paikka jota tulee niin kovin ikävä ja viimeiset aamut asemalla tuntuvat haikeilta askeleilta kultaisella kotiseudulla. "Voi kun nuo valotkin loistaa niin kauniisti viideltä aamulla".

Kun ei ole muuttamassa pois, kotiseutu näyttäytyy Helsingin kaukaisimpana kolkkana, joka on täynnä masentuneita elämäntapa luusereita ja rumia tiili-betonimöykkyisiä kerrostaloja. Mutta kappas kun onkin lähtemässä alueelta niin Alepan tuttu kassapoika saa nostalgisen kyynelen silmäkulmaan ja kaikki alueen asukkaat näyttävät onnellisilta ja yhteisöllisiltä. Olen muuttamassa pois ja ajattelen ensimmäistä kertaa asuinaluettani yhteisönä, tuntuu kun olisin ollut osa sitä.

Mutta surullisinta on jättää talossani sijainnut kirjasto. En ole "koskaan" (huom. tunne voi olla vääristynyt koska olen muutosloukussa, kaikki vanha on parempaa kuin mikään uusi) törmännyt niin lämpimään ja asiakasystävälliseen kirjastoon. Kirjastosta sai lainata eläinten kuljetushäkkejä kirjastokortilla. Kulmassa kökötti aina iso vesikuppi koirille ja viime vuonna ovella oli viestiseinä johon sai kirjoitella anonyymejä viestejä toisille kirjastokävijöille. snif kuinka symppistä!

Vertaisin käynnissä olevaa muutosloukkuani siihen tunteeseen kun nousee vahingossa liian nopeasti sängystä ja alkaa huimata. Ei ole varautunut moniin muutoksiin ja yllättäen kaikki ajatukset ovatkin kikkiriikkisen epätasapainossa.

Juoksen asuntonäytöissä päivittäin.

it's a pity that i feel pity for circus

Lähistöllä esiintyy parin päivän päästä kiertävä sirkus. Säälittää. Kaikki ne likaiset ja kärsineet eläimet, onnettomat klovnit, surkeat temput ja tyhjä teltta ensi-iltana. Nyt ei ois oikeesti varaa ostaa säälilippuja sirkukseen, mutta lähellä on.....

Pahuksen sääli!

kollektiivista hikoilua

Menneellä viikolla laitoin korkokengät ryhdistäytyäkseni ja katselin bussista kauhulla nostokurjen ohjaajan matkaa ylös ohjaamoon. Rakkauteni listoihin lähti vähän käsistä kun kirjoitin listan mahdollisista asukokonaisuuksista ja kiinnitin sen vaatekaappin oveen. Mielenrauhaa stressaaviin aamuihin, aamen.


Keskiviikkona kaadoin lasillisen punaviiniä päälleni, mutta olin sattunut pukemaan batiikkivärjätyn sekamelska hameen josta ei edes huomannut mitkä läikät olivat punaviiniä. Tämä pieni vähäpätöinen onnenkantamoinen oli mukana pelastamassa surkeasti alkanutta viikkoani ja loppuviikolla olen jopa hymyillyt aidosti ja uskaltanut nauraa kovaan ääneen.


Kunpa pystyisimme aina olemaan rentoutuneita. Se kuulostaa niin helpolta, mutta itse kykenin siihen tällä viikolla vasta torstain hyvän keikan ja hotjooga tunnin jälkeen. Olin yllättynyt kun Hotjooga avasi hartiat niin nopeasti parin viikon ikihorroksesta ja kollektiivinen hikoilu oli uusi "hauska" kokemus. Onhan se hiukan häiritsevää kun hikitippoja tippuilee jogamatolle ja asanoissa jalat liukuvat holtittomasti. No, fyysinen avautuminen ja mukavuusrajojen ulkopuolelle meneminen toimivat rentouttajana.

Torstaina olimme liikkeellä nostalgisella porukalla Lepakkomiehessä, missä tutun bändi esiintyi. Sanoinko että ihastuin IHASTUIN ihastuin bändin olemukseen ja musiikkiin.

Soundcloudista löytyy Greymouthin taidonnäytteitä:

http://soundcloud.com/greymouth

(kuva Soundcloudista)

 

Kouvola 2012

Junassa en uskaltanut nousta rasistia vastaan,
hiljaisuudessa pahimmatkin hyväksytään,
kuka osaisi sanoa häpesinkö enemmän itseäni
vai sitä röyhkeätä suunsoittajaa?

Kävelen auringossa lukien kädestäni,
siskoni on korvaamaton.

Kuukaudet kuluvat niin nopeasti että päässä pyörii,
kukakohan siellä taas hyörii?
Menin kirpparille ostamaan vaatteita,
myin vahingossa itseni,
halvalla.

Raivona kuin runoilija lokakuussa,
idyllikin on paiskattu seinään pirstoutuvan ruukun lailla,
tulee ämmänsuon kokoinen sotku ja sirpaleet lentävät
turhan kauas tulevaisuuteen.

Jos jää mieluummin...

.. kotiin päivittämään blogia ja lukemaan hesaria neljän kahvikupin terästämänä, kun pitäisi olla matkalla luennolle. Tuomitaanko silloin laiskaksi? Itse olen tällä hetkellä niin mukavassa laiskuuden kuplassa etten jaksa edes ajatella laiskuruudessa ja luovuttamisessa olevan mitään virheellistä. Luovuttamisesta tulee välillä jopa hyvä olo, vatsanpohjassa kääntää kun tajuaa koko aamupäivän olevan aikaa itselleen eikä muun maailman menoille. Joskus kannattaa jättää menemättä, neuvoo luovuttamis asiantuntija Inka.


Eilisten iloisten uutisten kunniaksi laitan kuvia kesältä.

Meilahden salainenpuutarha- kahvila.

Kaunis ystävä.

Iloinen saari.

Kimparilla.

Festariheila

Ei Vantaankoskella vaan Impivaarassa. Mökkikellunta 2012.

Hiekkaa kengissä

Tämän kesän reissulla poikkesin Madridiin moikkaamaan Adania. Viikonlopun aikana kierrettiin neljä museota, pari kaupunginosaa ja käytiin baarissa jonka lattia oli hiekan peitossa. Ekan illan jälkeen päässä soi Didon Sand in my shoes.

Hajanaisia otteita maanantailta



Naapuri tarjosi hississä kalkkunaleikkelettä, kieltäydyin kohteliaasti. Olin iloinen naapurista, joka puhuu. KERTOI VITSIN. Naapuruus on Suomessa välillä niin anonyymiä että ahdistaa.
Asun talossa jossa asuu monta kerrosta ihmistä toistensa päällä ja kukaan ei tunne toisiaan. En tunne ihmisiä jotka kävelevät yläpuolellani. Tuntuu omituiselta.


Haahuilin myös Pirkkolassa kaksi tuntia ja hain kirjastosta paksuja kirjoja. Muistelin eilistä kun naurettiin siskon kanssa Bollywood leffalle, johon lopulta koukututtiin.
Rentouduin ompelemalla.

Facebook

Oon ollu pari päivää facebook lakossa, juurettomuuden tuntua ja lievää levottomuutta on jo ilmennyt vieroitusoireina. Oon suunnitellu myös ainakin 5 päivitystä toimistolta, aamuisia terveisiä, raportointia, kehuskelua, omien mokien julkistamista ja mitä nyt pelkästään facebookissa koetaan kiinnostavaksi jakaa. On jo ikävä tuota turhakkeen turhaketta, joka täyttyy päivittäin ihmisten lomakuvilla ja marsuvideoilla, päivän tekemisten referaateilla sekä säätilan raportoinneilla. Tosin eniten on ikävä kätevää viestimahdollisuutta yksityisviestin muodossa.


Jotain hyvääkin lakosta on seurannut! On ollut pakko miettiä vaihtoehtoisia tekemisiä ja lukea mielenkiintoisempia ja kehittävimpiä juttuja netistä. Lisäksi ei tarvitse töissä koko ajan tsekata mitä facebookkiin olisi saattanut ilmestyä vaan saan lukea nettihesarin rauhassa.


Facebookin päivitykset korvaavat päivitykset maanantaille ja tiistaille:

Monday 10.9
"väsynyt, toimelias ja iloinen kuin murmeli"

Tuesday 11.9
"On juureton olo ja oon kyllästynyt rahakeskeiseen maailmaan" 

Facebookittomuus jättää paljon aikaa kaikelle hyödyllisemmälle, kuten skannerilla leikkimiselle. Kuvassa kaunis vakiomallini, nimetön.

 

 

Muutama kuvaseni on päätynyt YOK:n näyttelyyn. Tänään avajaisten jälkihumussa on sellainen olo että on saanut liikaa, mutta ehkä huomenna taas olo on tasaantunut. Mutta ovathan unelmat joskus toteuttamistakin varten.

Mitäkö kuuluu?


Olen viihtynyt kotona paljon, omissa auvoisissa oloissani tehden paljon hyödyttömiä asioita ja muutamia hyödyllisiä etten tuntisi aikaansaamattomuuden ahdistusta.

Huomenna olen seurustellut 3 vuotta, tuntuu jännältä. Vanha minä ei olisi uskonut tätä muutama vuosi sitten.

Kärsivällisyyteni riitti näihin lauseisiin, palaillaan ei-näin-levottomana päivänä....

flunssamökkerössä taiteiden yöhön, kunhan jaksaisi Villen keikkaan asti!

Minä ja Ville Ahonen Gloriassa 23.00. suosittelen.

"onneksi metsässä voi juosta mihin vain...." -Juoksen niin kauan

Matkustellessa muistaa monia elàmàà helpottavia itsestàànselvyyksià, jotka usein arjessa unohtuvat.


Olen muistanut taas kuinka toisten ihmisten kuunteleminen on korvaamatonta, kuinka on tàrkeàtà
hyvàksyà kaikki juuri sellaisina kuin he ovat, eikà suunnilleen. Olen muistanut myòs kuinka pààmààràttà vaeltelu rauhoittaa mieltà ja kuinka kellon olemassaolon unohtaminen tuo euforiaa muistuttavan olotilan.
Olen antanut keskustelujen tuntemattomien ihmisten kanssa muuttua pààttòmiksi ja istunut lasillisella vain espanjaa osaavan sosiologin kanssa. (oma espanjani ei ole siis kovin sujuvaa..)


Olen katsellut, analysoinut ja jàttànyt analysoimatta jos huvittaa.
Olen ostanut itselleni paljon suussa sulavia juustoja ja nauranut katketakseni ystàvien kanssa.


Kiitos tytòt ja Rooma, itse olen jatkamassa seikkailua Genevassa Italiassa,
salapolkujen luvatussa maassa.

Toki vanha ystàvà koti-ikàvà on myòs kanssani, mutten anna sille nyt liikaa huomiota,



CIAO!

Tummia kuvia kesän keskellä...

Kattokruunun ikuistin Kuopion kaupungintalolta, kuvasta ei pitänyt tulla yhtään tälläinen. Tykästyin siihen silti, se on mukavan rosoinen ja yllättävä. Jättää arvailun varaan mitä muuta huoneessa on. Voin kertoa että kruunua ympäröi ihan prameat olosuhteet..

Sisko keinumassa talvella.

ilo

Farssi muuttuu tanssiin.

Kohti Ilosaarea!

Löysin kirpputorilta sormuksen joka puhutteli. Sopivasti elämää nähnyt, mutta kivi loistaa kirkkaana.

Kuka on ajan kaima?

Voisin kertoa mun eilisestä päivästä kertaamalla mitä tunsin; oli jäätävän monta tunnetta pelissä yhden päivän aikana:

 Puin ylleni oranssin mekon ja tunsin kuplivaa iloa, ehkä klisee väreihin pukeutumisen piristävästä vaikutuksesta pitääkin paikkansa, myös juna oli ajoissa (ekaa kertaa viikkoon) ja myhäilin pitkin asemaa.

Töissä tunsin turhautumista, sillä asiakkaat eivät olleet mukavimmasta päästä, vaan pikemminkin juuri sieltä toisesta päästä. Turhautuminen jatkui kun pyöräilin kiireessä kotia kohti, kiireessä pyöräily nyt aina vaan on stressaavaa.

 Ajattelin hakea postista paketteja (ompelukone, skanneri ja vaatteita). Vaelsin jätti-Prisman toisella laidalle ja pääsin postiin juuri ennen sen sulkeutumista. Tosin, olin unohtanut henkkarit joten jouduin lähtemään tyhjin käsin. (1. huomautus, ärtymys oli entistä suurempi koska olin käynyt jo edellisenä päivänä postissa vain huomatakseni sen olevan suljettu. 2.huomautus, miten kuvittelin eilen saavani nuo suuret paketit pyörällä kotiin??)

 Olin jo vaipumassa kotona suureen toimettomuuden ja laiskuuden mereen, mutta onneksi mamma tarjosi kyytiä puistojoogaan ja otin tarjouksen vastaan.

Kumpulan laaksossa joogatessa ei voi kuin rentoutua ja todella sitten rentouduinkin, niin syvälle että paikka ja aika unohtuivat. Joogaopettaja virnisteli tunnin jälkeen tuttuun tapaansa ja onnellinen väsymys otti valtansa.

                                 Hauska huomata miten yhden päivän aikan fiilis voi pomppia                                niin suunnattomasti; värittääkö elämää vai vaikeuttaako?


                 Tiistaina perhe oli syömässä, tarjolla oli tapaksia ja kuulumisia.

C'est moi ja valojuovat tarjoaa keväinen Pohjois- Haaga.

Ensimmäinen puhe

Pilkkufarssi tapahtuu kun valokuva ei saa tarpeeksi valoa tai kun elämästä tulee pelkkää sotkua. Kirjoitan tätä blogia estääkseni pilkkufarsseja tapahtumasta liian usein.