perjantai 26. huhtikuuta 2013

intia muistelo


Pysähdyttiin aikoinaan Aasian matkalla Nepalin ja Intian rajamaastoissa sijaitsevalla bensa-asemalla. Oli kaunis, helteinen, kuuma ilta ja maistelimme chaita jo tottunein kulauksin. Aurinko laski kauniisti ja otin seuraavan kuvan kauniista peltomaisemasta;



Huomasin vasta Suomessa kuvanneeni pissaavaa miestä.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

lisää lisää lisää


lisäsin vihdoin Karhusaaren hylyltä otettuja kuvat!
En oo kyllä hetkeen ollut yhtä antoisassa kuvausympäristössä.

Ai mitä mulle kuuluu?
sunnuntai on mennyt mukavissa merkeissä Kallio-liikkeen kellohallin kirpparilla,
paljon tuttuja liikkeellä ja takatalvesta huolimatta ostin läjän kesävaatteita.
semmatyökin melkein valmiina.
liikaa kahvia.
ja liikaa Of monsters and meniä.



perjantai 5. huhtikuuta 2013

.....


Tuuli kuvasi.

Tää kuva kertoo fiiliksestä mun proseminaari- työstä. EI JAKSA. Ties monetta päivää istun iltaa kirjastossa, katse harhaillen kykenemättä keskittymään. Eikä kyse edes ole mistään ylitsepääsemättömästä työstä, kirjoittais vaan kymmennen sivua ja lueskelis artikkeleita. Mut ei, äskenkin aloin huomaamattani opetella photoshopin käyttöä ja tutkiskella netistä jotain kultakalojen sukupuita.

fuuuuck

tiistai 2. huhtikuuta 2013


note to yourself: älä pakkaa mukia kirjekuoreen.