violins in my eyes

kesäkuuni jakautui kahteen vastakohtaan; 

yhtäjaksoisiin työputkiin ja matkoihin

sodankylässä vierähti melkein viikko, hukuttauduttiin pikku kaupungin eloon ja elokuviin.
kylmä joki johdatti meidät asuntovaunuun kuuntelemaan kaiutinten surinaa ja aurinko sen
kun paistoi koko ajan herkkien ihmisten kasvoille. Ihmisiä taiteilijuutensa tai
taiteilijattomuutensa vallassa,
kaikilla päällimmäisinä mielessä se tunne kun elokuva on juuri loppunut.

ajattelin vahingossa yhtä sinistä lintua jonka piirsin Belgradissa

juhannuksen jälkeen lensin Kööpenhaminaan ja en ole vieläkään palannut menolennolla näkemieni
pilvien lomasta

Helsingin raitiovaunuissa ihmiset ovat olleet kuin verhoja; toisten olemus hento ja huomaamaton
kuin löyhästi tuulessa heiluvan silkkiverhon reunus. välillä näkökentän tukkii tumman
punaiset pursuavat samettiset teatteriverhot. salakavalasti vaunun täyttää tuulahdus
vuosikymmeniä kangaskaupassa kerrostunutta kangaspölyä.

työputkien aikoina haavevarastot ovat tulleet tarpeeseen, 11 tunnissa ajatuksilla on
aikaa harhailla eksymiseen asti

 neuvostoaikasella Lubitelilla kuvaamani kuvat voisivat ehkä ilmaista vähän sitä jotakin;

Sisko haavevaraston ovella.

Villiorvokkien vallankumous.

Eteläranta.