muutosloukku

Oon huomannut että kun elämässä tapahtuu samaan aikaan paljon suuria muutoksia, haluttuja ja ei-haluttuja, alkaa takertua ja nostalgisoida omituisia asioita 'vanhassa' elämässään. Yhtäkkiä se inhottava aamuinen kolkko juna-asema on paikka jota tulee niin kovin ikävä ja viimeiset aamut asemalla tuntuvat haikeilta askeleilta kultaisella kotiseudulla. "Voi kun nuo valotkin loistaa niin kauniisti viideltä aamulla".

Kun ei ole muuttamassa pois, kotiseutu näyttäytyy Helsingin kaukaisimpana kolkkana, joka on täynnä masentuneita elämäntapa luusereita ja rumia tiili-betonimöykkyisiä kerrostaloja. Mutta kappas kun onkin lähtemässä alueelta niin Alepan tuttu kassapoika saa nostalgisen kyynelen silmäkulmaan ja kaikki alueen asukkaat näyttävät onnellisilta ja yhteisöllisiltä. Olen muuttamassa pois ja ajattelen ensimmäistä kertaa asuinaluettani yhteisönä, tuntuu kun olisin ollut osa sitä.

Mutta surullisinta on jättää talossani sijainnut kirjasto. En ole "koskaan" (huom. tunne voi olla vääristynyt koska olen muutosloukussa, kaikki vanha on parempaa kuin mikään uusi) törmännyt niin lämpimään ja asiakasystävälliseen kirjastoon. Kirjastosta sai lainata eläinten kuljetushäkkejä kirjastokortilla. Kulmassa kökötti aina iso vesikuppi koirille ja viime vuonna ovella oli viestiseinä johon sai kirjoitella anonyymejä viestejä toisille kirjastokävijöille. snif kuinka symppistä!

Vertaisin käynnissä olevaa muutosloukkuani siihen tunteeseen kun nousee vahingossa liian nopeasti sängystä ja alkaa huimata. Ei ole varautunut moniin muutoksiin ja yllättäen kaikki ajatukset ovatkin kikkiriikkisen epätasapainossa.

Juoksen asuntonäytöissä päivittäin.

it's a pity that i feel pity for circus

Lähistöllä esiintyy parin päivän päästä kiertävä sirkus. Säälittää. Kaikki ne likaiset ja kärsineet eläimet, onnettomat klovnit, surkeat temput ja tyhjä teltta ensi-iltana. Nyt ei ois oikeesti varaa ostaa säälilippuja sirkukseen, mutta lähellä on.....

Pahuksen sääli!

kollektiivista hikoilua

Menneellä viikolla laitoin korkokengät ryhdistäytyäkseni ja katselin bussista kauhulla nostokurjen ohjaajan matkaa ylös ohjaamoon. Rakkauteni listoihin lähti vähän käsistä kun kirjoitin listan mahdollisista asukokonaisuuksista ja kiinnitin sen vaatekaappin oveen. Mielenrauhaa stressaaviin aamuihin, aamen.


Keskiviikkona kaadoin lasillisen punaviiniä päälleni, mutta olin sattunut pukemaan batiikkivärjätyn sekamelska hameen josta ei edes huomannut mitkä läikät olivat punaviiniä. Tämä pieni vähäpätöinen onnenkantamoinen oli mukana pelastamassa surkeasti alkanutta viikkoani ja loppuviikolla olen jopa hymyillyt aidosti ja uskaltanut nauraa kovaan ääneen.


Kunpa pystyisimme aina olemaan rentoutuneita. Se kuulostaa niin helpolta, mutta itse kykenin siihen tällä viikolla vasta torstain hyvän keikan ja hotjooga tunnin jälkeen. Olin yllättynyt kun Hotjooga avasi hartiat niin nopeasti parin viikon ikihorroksesta ja kollektiivinen hikoilu oli uusi "hauska" kokemus. Onhan se hiukan häiritsevää kun hikitippoja tippuilee jogamatolle ja asanoissa jalat liukuvat holtittomasti. No, fyysinen avautuminen ja mukavuusrajojen ulkopuolelle meneminen toimivat rentouttajana.

Torstaina olimme liikkeellä nostalgisella porukalla Lepakkomiehessä, missä tutun bändi esiintyi. Sanoinko että ihastuin IHASTUIN ihastuin bändin olemukseen ja musiikkiin.

Soundcloudista löytyy Greymouthin taidonnäytteitä:

http://soundcloud.com/greymouth

(kuva Soundcloudista)