sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

A tai B


"Hän istuu kämmenen pohjalle ja miettii, mitä sormea hänen olisi seurattava, mitä sulkaa kuljettava" - Vassilis Vassilikos

voisitteko vastata A tai B niin ei tarvis ite päättää

tiistai 18. kesäkuuta 2013

oltiin tähtialuksen asukkaita,
odottamassa maailmanloppua tai
ehkä jotakin kaunista loppua.
seisottiin ehdottomasti rinnakkain, ei vastakkain.

tuijotettiin kaukaisuuteen ja välillä epähuomiossa muistettiin että joku hengittää vieressä.

torstai 6. kesäkuuta 2013

newsflash

Vietän ensi syksyn Unkarin Pécsissä, ajatus iski päin kasvoja vasta vastaanotettuani viimeisen vahvistuskirjeen Pécsin yliopistolta. Kohta kävelen ensimmäisenä päivänä yksin Pécsin katuja ja mietin seuraavaa puolta vuotta. Sen ajan tulen kutsumaan sitä kodiksi. Onneksi kotiudun helposti, mutta ajatus on silti kutkuttavan jännittävä. Tällä hetkellä mielikuvani Pécsin keskiaikaisesta arkkitehtuurista, lukuisista jazz-baareista, kuutamon valaisemista kävelyistä halki kaupungin ja yliopiston innostavista psykologian luennoista on valtava naiivi marmeladiunelma-kupla. Vaikka tiedostan täysin epärealistiset kuvani, aion puhkaista tuon kuplan vasta perille saavuttuani.

Pécs on noin Turun kokoinen, hauskaakin kokeilla asua Helsinkiä pienemmässä kaupungissa. Vai onko Turku kylä? hahaa


lisäilin muuten kuvia vuoden 2013 kuviin, elämmehän sitä vuotta kuomat.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013


Elokuvan viimeinen kohtaus purkissa.

tähän väliin kuunnelkaa

JEANNE MAS- TOUTE PREMIERE FOIS


huomenna vien diafilmin kehitettäväksi ja saa taas nähdä mitä yllättävää sieltä tällä kertaa paljastuu.