.: lokakuuta 2013

Budapest on Unkarin Pariisi.

Saapuessamme kaupunkiin tuntui kaikilla olevan kiire, ihmiset kävelivät nopeammin ja päämäärätietoisemmin. Tajusin tottuneeni Pécsissä pienemmän kaupungin tapaan vaellella päämäärättömästi ja hitaammin, harvoin meillä on oikea kiire mihinkään. Juna-asema otti meidät vastaan keltaisiksi valastuin kupolimaisin junahallein joiden reunustoilla oli halpoja voileipiä myyviä kioskeja.

Hostellissa oli vain yksi peili kaikille vieraille.

meidän oli kivuttava yläkertaan peseytymään ja vastaanotossa istui joka kerta sekavamman näköinen työntekijä. pihalla oli maailman kaunein sisäpiha ravintola, niitä näkee paljon Unkarissa.

Sisäpihan ihmisjoukossa näytimme juuri siltä ettemme kuuluneet sinne, siistit siniset takkimme ja suuri kallis kamera paljasti ulkopuolisuutemme. vanhojen nukkavierujen kalusteiden täyttämä tupakkahuone oli täynnä entistä sekavampia ihmisiä, me koetimme vain tallentaa tämän kaiken Nikonin syövereihin.

katselin hostellin sisäpihaa likaisesta tupakkahuoneesta.

kuvailin pöytää hostellin sisäpihan ravintolan pöydästä.

Budapestin metron äänet muistuttivat huvipuistolaitteita, tööttäyksiä, vilkkuvia valoja ja kolinaa. ensimmäisen metromatkan ajan hihkuimme kaikki metron huvittavuudesta. Taustalla vilkutta How I Met Yours mother- mainos joka mainosti leffateatterin HIMYM maratonia. menisin.

liian pyhää, ei voi kirjoittaa kuvatekstiä.

Päivässä ehti nähdä paljon Budaa ja Pestiä. Oli lauantai ja ihmiset jonottivat satoja metrejä saadakseen
paikallista Kürtőskalácsia, makeata tulella paistettua pullarullaa. St. Stephen´s Basilican kullattu sistustus teki vaikutuksen ja kuuma Unkarin syyspäivä tuntui helsingin kesältä. Toinen vierailu kaupungissa on aina helpompi, ei ollut kiire nähdä enempää kuin oikeasti ehti.

Lokakuinen Budapest

välillä kaikki on yhtä teatteria, myös Budapestiläisen Púder- ravintolan sisustus

hostellin ikkunoita peittivät kalterit ja aika juoksi taas meitä karkuun, koitimme saada reseptionistia soittamaan taksin, viemään meidät kaatosateen halki konserttiimme. hän oli niin pilvessä ettei onnistunut, luovutimme, kävelimme kaatosateessa.

Lopulta pääsimme tanssimaan kengät märkinä suuren Bonusz- festivaalin halleihin, laserit halkoivat tilaa ja porukkamme näyti vihdoin onnelliselta ja huolettomalta. Halailin uusia ystäviä kuin he olisivat vanhoja tuttujani. kaikki tuntuvat olevan täynnä rakkautta, kemiallista tai luonnollista.

Photo: Kiraly Istvan, Bonusz festival

Perheen puolikas saapui sunnuntaina ja aloitimme turistipöhinöinnin. muistomerkit, kotoisat ravintolat, kissakahvilat, eläintarhan lohduttomasti kehää kiertävä jääkarhu, näyttelyn suunnitteleminen ja Pécsiin tutustuminen pitivät meidät kiireisinä.

eläintarhan lepakkoluola jossa viihdyttiin tovi

Unkarilaiset on hirveän taitavia keksimään tavaroille uusia käyttötarkoituksia, löydettiin Merin kanssa kahvila jonka kaikki lampunvarjostimet oli tehty kertakäyttöastioista.

"The Shoes on the Danube Promenade honors the Jews who were killed by fascist Arrow Cross militiamen in Budapest during World War II."

käytiin perheenkin kanssa kummastelemassa Pécsin raunioita (taas sama kuva, sori...)

näin Pécsin uusin silmin viedessäni ihmisiä ympäri kaupunkia ja saadessani ensimmäistä kertaa turisti-kartan käsiini. näyttämieni paikkojen merkitys kasvoi ja karttaa lukiessa hahmotti teiden ja kaupunginosien sijainnin.

katettiin illallinen mun makuuhuoneeseen

oikeastaan mun elämä täällä on ajoittain yhtä huoletonta kun Budapestin eläintarhan laiskiaisten

Kuukausi Pécsissä tuli täyteen viikko sitten! aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta tapahtuneita asioita tuntuu olevan enemmän kuin kuukauden ajalta. Yleisesti olen tottunut unkarilaiseen kaupunkielämään, kieleen ja tapoihin. Kieli on alkanut kuulostaa kauniilta! kielikurssin ansiosta saatan tunnistaa muutamia sanoja keskusteluja kuullessani.

Vaihtoelämä tuntuu yhä lomalta, on vain aikaa valokuvailla ja tutustua kaupunkiin. Istuskella iltaa kavereiden kanssa ja tuijotella uutta ihanaa puutarhaamme. Järjestettiin valtavat tuparit vaihtareille (onneks saadaan yhä asua täällä, yläkerrassa asuva talon omistaja on enkeli) ja leivottiin tarjoiluiksi monta omenapiirakkaa oman puutarhan omenista. ei tarvitse ainakaan kuukauteen ostaa hedelmiä kaupasta! Talo on oikeastaan kuin maalaistalo, juoksennellaan pihalla poimimassa omenoita ja kurkitaan naapureiden viiniviljelmille. kotieläimet vain puuttuu.

lähikukkuloilla on hylättyjä talojen raunioita. useissa tavarat ja huonekalut on jätetty alkuperäisille paikoilleen, ihan kuin niistä olisi lähdetty erittäin kiireellä pois.. kuumottavia löydöksiä.