Mulla on joskus ollut pariisilaisessa kahvilassa tällainen samanlainen tunne,
samanlainen kuin nyt istuessani aamutuimaan töissä selkä jumiutuneena valmiina
päästämään itseni kahvikuppini valtaan. Ihan sama tunne, täysin eri ympäristö ja olosuhteet.
Haluan vain kirjoittaa kauniita tarinoita mutten oikein päästä itseäni elämän kirjoituskoneen ääreen.
Illalla elän purjehdusunelmaa Helsingin edustalla, pakataan eväskori ja
pukeudutaan raitavaatteisiin. Astelen ensimmäistä kertaa purjehtimaan ja päivän
tuulisuus vähän jännittää, pieni pelkuri kun olen. oikeastaan tulen kellumaan
tällä viikolla aika paljon, viikonlopun mökkikellunta tarjoilee 48 tuntia
kumiveneessä makoilua.
aikamoista kokemisen aikaa tämä heinäkuinen oleminen.
On jännä kun tajuaa millaisista leffoista tykkää;
ällöistä ja omituisista. Eilen orionissa esitetty Existenz kolahti,
johtunee lapsuuden tavasta katsoa Cronenbergin Kärpästä.
Löytääköhän sitä osan minuuttaan lapsuudessa katsottujen elokuvien kautta?
Kotona on lähiaikoina tuoksunut ystävän minttuinen kosteusvoide ja ollaan nautittu
aamupalan jakamisen tuomasta ilosta. Jutellaan kuinka tunnistamme itsemme
kaikista kirjoista, kaikkien kirjailijoiden kuiskauksista, ihmisyys on niin tylsyneen universaalia.
se ajaa yksilön makoilemaan kuumalle vintille,
jossa vain auringonsäteet lävistävät pölyistä ilmaa.
Kyselin hirveästi vastauksia ja ratkaisuja viime viikolla,
mutta tällä viikolla tajusin kysyä onko näitä ratkaisuja edes olemassa,
kun absoluuttinen totuus riippuu hermoheikon ihmisen mielentiloista ja
ennustamattomista ulkoisista olosuhteista.
kohta
pitäisi
päättää
näyttelyn
kokoonpano,
hui.
