sunnuntai 24. toukokuuta 2015

aika maalaa kasvomme yöjunassa





Toukokuussa olen leikitellyt ajatuksella ajasta toimijana. Se olisikin hahmo, maalari, joka maalaa kasvoihimme uurteita kuluessaan eteenpäin. Vanheneminen on kaunista, olemme ajan teoksia ja sen armoilla, se kuvittaa meihin mitä huvittaa. Se on jättänyt kasvoihimme jälkiään, sommitellen ja impulsiivisesti. Maalannut tarinaansa; uurteita, kaaria, ryppyjä ja kulumia. 

Istun nyt yöjunassa, koostumukseltaan sellaisessa kovin perinteisessä yöjunassa. Ohikulkevalla tytöllä on mieluisan tuoksuista parfyymiä, vessat unohdetaan vetää, viereinen henkilö tuijottaa lasittunein silmin vaihtuvaa maisemaa. Ravintolavaunussa humalassa oleva henkilö avautuu menneistä ihmissuhteistaan ja muut tuijottavat hiljaisina teekuppejaan. Tunnen liikkuvani kohti jotain, enkä ihanalla tavalla voi vaikuttaa siihen liikkeeseen. Voin vain lukea ja kirjoittaa koko yön ja perillä odottaa oma kaupunkini.

Se oma kaupunkini on vähän hassu. Turvallinen kotini, jossa koen onnistuvani asioissa. Elämäni tanssii viulukonserttoa d-duurissa. Siellä näen naapurini esiintyvän tyhjälle naapurustolle yön viimeisinä tunteina ja mieleni tekee huutaa "Minä näen sinut. Minä näen." Onhan siellä kaupungissa varjokin, sellainen joka leijailee välillä kattojen yllä, äkillisesti valahtaa savupiippuuni. Humisee sen läpi, pölläyttää tuhkapilven asuntoon avonaisesta kakluunista, tuhkaa leijailee kasvoilleni. Kengistäni kuuluu kahdet askeleet ja silmistäni valuvat kahdet kyyneleet, 
ennen kuin saan tuhkan taas pyyhittyä pois.

Miksi olen yöjunassa? Olin lomalla Oulussa, juoksutapahtuman hurmaa ja loputonta saunomista. Toivon muistavani pitkään joen rannan värikkäät uimakopit ja sen oululaisen taajaman amerikkalaisuuden. Naapurin rouva haravoi ja vilkutti iloisena ajaessamme pitkin omakotitalojen reunustamia teitä. Näin vilaukselta naapurin pihassa jenkkiraudan. 

Oma kaupunkini on ollut kuitenkin paljon mielessä, sillä joudun jättämään sen kahdeksi kuukaudeksi kesällä. Muutan kesäkuussa Kotkaan, sillä sain sieltä upean työtarjouksen paikallisen sanomalehden valokuvaajana. 

Pysykää siis kuulolla, sillä blogimaailmaan saattaa pian ilmestyä uusi kuvablogi kymenlaaksolaisista hetkistäni!


torstai 14. toukokuuta 2015

Meri ja Edgar

Eräänä huhtikuisena lauantaina menimme siskoni Merin ja (edesmenneen) varisherra Edgarin kanssa hämärän studion huomaan. Merin maalaukset sisältävät paljon elementtejä ja kuvia linnuista, joten oli luonnollista lisätä hänen taitelijamuotokuviinsa tämä täytetty varis Edgar. He sulautuivat hienosti yhteen kuvausten aikana; mistä alkoi Merin nuttura, siihen loppui Edgarin sulkapeite.

Täytetyn variksen käyttäminen kuvausrekvisiittana sai mieleni myös leikittelemään ajatuksella, että miten suhtautuisimme siihen, jos varikset käyttäisivätkin täyttettyjä ihmisiä koristeinaan? "Sairasta" puhistaan, mutta niinhän se onkin, nimittäin ihmisen hyväksikäyttävä suhde muita eläinkunnan lajeja kohtaan.















Merin blogi ja maalauksia löytyy osoitteesta http://merilahteenaro.blogspot.fi/.



sunnuntai 25. tammikuuta 2015


Rauhaton mieli on heijastukseton peili.

Uusi kappale,
uusi kappale,
musiikkia

-        vai kirjasta?