Budapest on Unkarin Pariisi.
Saapuessamme kaupunkiin tuntui kaikilla olevan kiire, ihmiset kävelivät nopeammin ja päämäärätietoisemmin. Tajusin tottuneeni Pécsissä pienemmän kaupungin tapaan vaellella päämäärättömästi ja hitaammin, harvoin meillä on oikea kiire mihinkään. Juna-asema otti meidät vastaan keltaisiksi valastuin kupolimaisin junahallein joiden reunustoilla oli halpoja voileipiä myyviä kioskeja.
Hostellissa oli vain yksi peili kaikille vieraille.
meidän oli kivuttava yläkertaan peseytymään ja vastaanotossa istui joka kerta sekavamman näköinen työntekijä. pihalla oli maailman kaunein sisäpiha ravintola, niitä näkee paljon Unkarissa.
Sisäpihan ihmisjoukossa näytimme juuri siltä ettemme kuuluneet
sinne, siistit siniset takkimme ja suuri kallis kamera paljasti
ulkopuolisuutemme. vanhojen nukkavierujen kalusteiden täyttämä tupakkahuone oli
täynnä entistä sekavampia ihmisiä, me koetimme vain tallentaa tämän kaiken
Nikonin syövereihin.
katselin hostellin sisäpihaa likaisesta tupakkahuoneesta. |
kuvailin pöytää hostellin sisäpihan ravintolan pöydästä. |
Budapestin metron äänet muistuttivat huvipuistolaitteita, tööttäyksiä, vilkkuvia valoja ja kolinaa. ensimmäisen metromatkan ajan hihkuimme kaikki metron huvittavuudesta. Taustalla vilkutta How I Met Yours mother- mainos joka mainosti leffateatterin HIMYM maratonia. menisin.
liian pyhää, ei voi kirjoittaa kuvatekstiä. |
Päivässä ehti nähdä paljon Budaa ja Pestiä. Oli lauantai ja ihmiset jonottivat satoja metrejä saadakseen
paikallista Kürtőskalácsia, makeata tulella paistettua pullarullaa. St. Stephen´s Basilican kullattu sistustus teki vaikutuksen ja kuuma Unkarin syyspäivä tuntui helsingin kesältä. Toinen vierailu kaupungissa on aina helpompi, ei ollut kiire nähdä enempää kuin oikeasti ehti.
Lokakuinen Budapest |
välillä kaikki on yhtä teatteria, myös Budapestiläisen Púder- ravintolan sisustus |
hostellin ikkunoita peittivät kalterit ja aika juoksi taas meitä karkuun, koitimme saada
reseptionistia soittamaan taksin, viemään meidät kaatosateen halki
konserttiimme. hän oli niin pilvessä ettei onnistunut, luovutimme, kävelimme
kaatosateessa.
Lopulta pääsimme tanssimaan kengät märkinä suuren Bonusz-
festivaalin halleihin, laserit halkoivat tilaa ja porukkamme näyti vihdoin
onnelliselta ja huolettomalta. Halailin uusia
ystäviä kuin he olisivat vanhoja tuttujani. kaikki tuntuvat olevan täynnä
rakkautta, kemiallista tai luonnollista.
Photo: Kiraly Istvan, Bonusz festival |
Perheen puolikas saapui sunnuntaina ja aloitimme turistipöhinöinnin. muistomerkit, kotoisat ravintolat, kissakahvilat, eläintarhan lohduttomasti kehää kiertävä jääkarhu, näyttelyn suunnitteleminen ja Pécsiin tutustuminen pitivät meidät kiireisinä.
eläintarhan lepakkoluola jossa viihdyttiin tovi |
Unkarilaiset on hirveän taitavia keksimään tavaroille uusia käyttötarkoituksia, löydettiin Merin kanssa kahvila jonka kaikki lampunvarjostimet oli tehty kertakäyttöastioista. |
"The
Shoes on the Danube Promenade honors the Jews who were killed by fascist Arrow
Cross militiamen in Budapest during World War II."
|
käytiin perheenkin kanssa kummastelemassa Pécsin raunioita (taas sama kuva, sori...) |
näin Pécsin uusin silmin viedessäni ihmisiä ympäri kaupunkia ja saadessani ensimmäistä kertaa turisti-kartan käsiini. näyttämieni paikkojen merkitys kasvoi ja karttaa lukiessa hahmotti teiden ja kaupunginosien sijainnin.
katettiin illallinen mun makuuhuoneeseen |
oikeastaan mun elämä täällä on ajoittain yhtä huoletonta kun Budapestin eläintarhan laiskiaisten |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti